torstai 27. elokuuta 2009

Vanhaa Lamminperää

Päätettiin pikkuserkkuni Hannun kanssa käydä katsastamassa vanhaa lapsuutemme kylämaisemaa. Hannu oli viettämässä kesää Suomessa, vaikka hän nykyisin asuu vakinaisesti Ruotsissa. Tässä on Lamminperän Kallen ja Maijan talo.
Maisema on monella tavoin entinen. Talon vuoraukset on poistettu ja kuisti puuttuu.
Ulkorakennuskin on säilynyt entisellään. Edessä olevan pihlajan vieressä oli kaksipuolinen keinu, jossa usein istuttiin.

Tätä taloa on kunnostettu monta kertaa. Sen rakensi Äitini serkku silloin kun olin vielä tikkukaramelli ikäinen.


Lamminperän vanha saunakin on edelleen pystyssä. Lähempää emme kurkkineet, mutta kunnostajaa tähänkin kaivattaisiin.



Tämä on sitten moneen kertaan kunnostettu ja väriään vaihtanut Aukustin talo. Sukulaisista siinä kuulemma olisi asunut viimeksi Erkin tytär Leena. Otin vaan kuvan, mutta emme olleet nykyisten asukkaiden kanssa puheissa.




Hannun kotitalo paloi muutama vuosi sitten. Paikalle on jo kasvanut rehevää ruohoa, eikä vastapäätä oleva lapsuuden kotini puiden läpi enää näy.





Hannun lapsuuden kodista viimeinen rakennus on tässä. Maisema on paljolti muuttunut myös siksi, että talo jäi aikoinaan kahden tien väliselle kannakselle. Takana kulkee iso tie, mutta varmaan näille paikoille vielä jotain uutta on tulossa.






Vanha keinu saa olla ohikulkijoilta rauhassa, vain tuuli sitä keinuttaa hiljaa.








Ei kommentteja: