maanantai 6. heinäkuuta 2015

Laskuvarjomiehet asialla


Riikunpäivien eräs kohokohta oli laskuvarjo hypyt Ostolan ylikäytävän kohdalle.
Asiasta ilmoitettiin:  "Kone on juuri lähtenyt Lapualta..."  Siirryin pyörällä paikalle ja sieltä se kone tuli uskomattoman pian.
Aluksi se kierteli paikan ympäri ja otti lisää korkeutta koko ajan.

Hyppyhetkeä en onnistunut näkemään kunnolla koska miehet koneesta irrotessaan olivat vain pienen hiukkasen kokoisia.
Minulla oli vain pikkukamera mukana jolla vaikea ottaa  tämän kaltaisia kuvia.
Etsimestä näkyy kirkkaassa valossa hyvin vähän. 

Aika hyvin nämä sattumalaukaukset kuitenkin onnistuivat.
  Ensimmäistä hyppääjää tuuki kuljetti hieman yli,
 mutta hän kuitenkin onnistui ohjaamaan varjonsa ilmeisesti sovittuun kohteeseen.


Hyppääjien laskeuduttua rajut tuulenpuuskat riepottelivat heidän varjojaan.



Mutta hyvin kaikki lopulta onnistui.


Nähtiin vielä sekin kun pojat ihan itse levittivät varjonsa nurmikolle ja laittoivat sen taas hyppykuntoon.
Melkoisia sankareita! 




Ei kommentteja: