keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Ilveskissat


Sanotaan että ilveksiä on runsaasti vapaanakin luonnossa, mutta en ole koskaan nähnyt edes ilveksen jälkiä muualla kuin eläinpuistossa.


Ähtärin uudessa kaupunkilogossakin on kuvattu ilves.
Ilveksella on lyhyt töpöhäntä ja luulen että se käyttäytyy kuin kissa monessa asiassa.


Ilvestä rakastetaan ja vihataan.  Tosiasiassa ilveksiä sopisi runsaasti Suomen luontoon.


Eläinpuiston ilvekset olivat hyvinsyöneitä ja varsin tyytyväisen näköisiä mukavia tupsukorvia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilves

maanantai 9. tammikuuta 2012

Pöllöt


Vuosien varrella pöllötkin ovat sopeutuneet eläinpuiston asukeiksi.
Mikä on ollessa kun saa katsella ohikulkevia ihmisiä  päivästä toiseen ja hoitaja kantaa ruokaa.  Luonnollisista oloista nämä eivät varmaan  ymmärtäisi paljoakaan.
Olen kuitenkin nähnyt miten taidokkaasti pöllot lentävät äänettömästi läpi tiheän metsän vapaana luonnossa.


Joskus pöllö tarkoittaa ihan pölvästiä mutta toisinaan pöllö kuvataan tietosanakirjan kannessa viisaana opettajana.
Pöllön aiheuttama mielikuva on siis hyvin ristiriitainen.


Huuhkajan jälkeen toiseksi suurin pöllömme on tunturipöllö.
Kaikesta näkee että se on tarkka vaanija ja varmasti hyvä lentäjä.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Visentti


Tämäkään eläin ei kuulu Suomalaiseen eläinlajistoon, mutta oli sitäkin eksoottisempi ja kuitenkin Eurooppalainen.
Tämä mahtavan kokoinen visenttihärkä herätti pakostakin kunnioitusta ja ihmettelyä.
Visentti on biisoneihin lukeutuva eläin joka tuhottiin niin lähelle sukupuuttoa että enää vain muutamia kymmeniä löytyi eläintarhoista.
Kuitenkin 1950-luvulla se onnistuttiin palauttamaan luontoon ja nykyään sitä tavataan luonnonvaraisena useissa Euroopan maissa.
Kuva otettu Ähtärin Eläinpuistossa.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Ahma


Ahma on toisinaan ollut Suomen vainotuin peto. Se on erittäin tehokas  saalistaja ja kilpailee mm. ihmisen kanssa samoista luonnonantimista.
Näin vierestä katsottuna se ei näyttänyt kovin vaaralliselta, joten hyvä jos ahmakin voitaisiin säilyttää edustamassa luonnonvaraista petokantaa.


Poimittuaan ison lihanpalasen kivenkolosta se siirteli sitä innokkaasti paikasta toiseen.


Ähtärin eläinpuisto tarjoaa ahmallekin sopivia virikkeitä ja peto näytti hyvin viihtyvän.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Villisika


Ihan oikeisiin villisikoihin tutustuin jo yli kaksikymmentä vuotta sitten Bulgariassa, jolloin piti juosta niitä pakoon sellaisella vauhdilla että valokuvatkin jäivät osittain ottamatta.
Nyt Ähtäri eläinpuistossa tunnelma ei ollut yhtä jännittävä.
Siat  tuntuivat viihtyvän hyvin vaikka oli keskitalvi.


Eläinmuseossa Helsingissä olen nähnyt presidentti Kekkosen ampuman villisian täytettynä.  Se oli paljon isompi kuin kuvassa teputteleva porsas ja sillä oli valtavat torahampaat.


Ähtäri tarjoilee villisioilleen luonnonmukaiset olosuhteet ja ne saavat siellä vapaasti tonkia maata. 


Monet metsästäjät haluavat kasvattaa villisiasta Suomeen uuden merkittävän riistalajin.  
Valitettavasti he eivät kuitenkaan halua rauhoittaa sitä koska uskotaan saalista riittävän luontaisten elinolojen parantuessa.

lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuosi vaihtuu


Vuoden vaihtuessa seisomme Euroopan kunniavartiossa, vaikka hyvin tiedämmekin että "Raja railona aukeaa..." muuallekin päin kuin itään.

Euroopan taloudellinen tilanne aiheuttaa maallemme vakavia paineita ja tulevaisuus pelottaa. Velat on aina maksettava takaisin ja monet länsimaat ovat sen kanssa melkoisessa puristuksessa.

Onneksi meillä Suomessa on ymmärrystä.  
Tulevissa presidentinvaaleissa valitsemme kokeneen konkarin johtamaan rakasta maatamme parempaan tilanteeseen.
Kaikkein tärkeintä on muistaa se hinta jonka olemme maksaneet itsenäisyydestämme ja seisoa kunniavartiossa niiden nuorten miesten ja naisten haudoilla jotka ovat joutuneet maksamaan kalleimman hinnan siitä että meillä olisi kaikki hyvin.

torstai 29. joulukuuta 2011

Lumileopardi


Vihdoinkin ostin vuosikortin Ähtärin eläinpuistoon. Nyt voin myös sieltä löytää aineistoa blogiin ja tietenkin samalla myös mainostaa tätä paikkakuntamme mainiota elämyspaikkaa.


Nämä kuvat ovat lumileopardista. Se ei ole kotimainen laji, mutta hyvin harvinainen arktinen eläin.

Videolta voi ihailla sen tasapainoista ja notkeaa liikehdintaa.


keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Joulu vietetty


Jouluateriani nautin läheisen ystävän kanssa. Se oli yksinkertainen mutta maukas.


Joulu oli toki valkoinen mutta  vettä satoi ja pihalla oli liukasta.


Joulupäivän kunniaksi myös aurinko tuli esiin.


Olohuoneen lipaston päällä oli vaatimattomia koristeita.


Televisio tarjosi jouluisen ohjelman ohella muutakin mukavaa.
Joulukuusen tähti oli hukkunut, joten se oli tehtävä itse.