keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Sairaalakeikka

Joskus ei mene elämässä niinkuin pitäisi, ja terveyskin saattaa temppuilla. Näin kävi minullekin, sillä sain aika ikävän mahataudin. Vatsa toimi liian nopeasti monta päivää, ja hakeuduin ensiapuun.
Tässä on sisäänottotilan näkymä. Se on tehokas valolaite, jonka avulla lääkäri voi paremmin tutustua potilaan vaivoihin.

Tarkkailun kautta siirryin osastolle 0B. Minulle tiputettiin nestettä kaikkiaan neljä litraa.
Kunto ja mieliala olivat hyvässä hoidossa korkealla.

Tässä oli huoneeni WC-tilat. Siellä istuin vielä monta päivää tosi innokkaasti!



Tässä näkymä Hatanpäältä tänään puoleltapäivin, kunto oli hyvä ja terveys tuntui palautuneen.





perjantai 1. tammikuuta 2010

Torisoittajat

He olivat aika nuoria poikia varmaan kotoisin Etelä-Amerikan intiaanikulttuureista. En tiedä miten he oikeasti soittivat, koska mukana olivat myös vahvat kovaääniset stereolaitteet. Jokatapauksessa he olivat ahkeria, ja esiintyivät varsin innokkaasti, vaikka joulukuinen kylmyys varmaan jo palelsi sormissa. Muutama ohikulkija pudotti kolikon, mutta pieniä olivat poikien tienestit.

torstai 31. joulukuuta 2009

Kiti

Nyt vuoden viimeisenä päivänä päätin tehdä blogin Kitistä. Kiti on tyttäreni hieman sekarotuinen, mutta läheisesti Belgian pystykorvaa muistuttava mielenkiintoinen kaveri. Tässä sillä on etutassujen välissä vinkuva kumilelu, joka on varmaan jonkin juhlan kunniaksi sille annettu.
Kiti on tosi hyvin hoidettu kiltti koira. Se tuntee tarkasti reviirinsä, eikä juoksentele naapurien tonteilla.

Kalamatkoilla Kiti istuu innokkaasti veneessä. Tässä kuvanottohetkellä tyttäreni on juuri palannut kuukauden kestävältä lomamatkalta. Kiti tietenkin vähän ihmettelee mistäs ne nyt tulivat, mutta kokemuksesta tiedetään, että välit palautuvat nopeasti.
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!




keskiviikko 30. joulukuuta 2009

tiistai 29. joulukuuta 2009

Sisustuskuvia

Ennen Taiteilijat maalasivat kiehtovia asetelmia, ja joskus tulee mieleen tarvitaanko kallista pensseli-setää lainkaan, sillä paljon löytyy mahdollisuuksia valokuvallekin.
Äkkiä huomaa, että myös valokuvaus on taidetta. Käytössä huomioitava lukemattomia seikkoja ennenkuin mielenkiintoinen asetelma on syntynyt, mutta asetelmia kannattaa kuvaajan kyllä harrastaa, silla ne luovat tarinaan kauniita yksityiskohtia.
Entisaikojen joka kodin säilynein esine lienee rukki. Sillä kehrättiin lankaa lukemattomiin lapasiin ja villasukkiin. Olen lapsena nähnyt, kun rukilla on kehrätty lankaa.
Koristeellinen kattokruunu ja muita koristeita, ystävälläni on kyllä toinenkin sellainen, jossa kimaltelee lukematon määrä hienoja kristalleja.

Tässä hieno ruokailuryhmä, Joka on tämän päivän ammattilaisten upea saavutus.

Sijoituspaikka lienee tupakeittiö.

maanantai 28. joulukuuta 2009

Tampereen valoviikot

Tampereen valoviikkojen avajaiset olivat 23.10.2009. Satuimme juuri hyviin asemiin kun alkoi räiskyvä ilotulitus.
Pian oli ilma täynnä savun katkua, raketit räjähtelivät. Vierelläni nuori nainen piti tärisevää koirapoloista sylissään.

Tamereen valoviikkojen avajaiset ovat läheisesti jo jouluun liittyvä tapahtuma, kun illat pimenevät, ja ihmiset tarvitsevat valoa.


Tässä on valaistu joulukatu marraskuussa, ja se kiiltelee kovassa vesisateessa.



Tässä ollaankin jo joulukuussa. Valoviikot jatkuvat, ja ihmiset ostavat joululahjoja lumessa kahlaten. Nyt on joulu ohi, mutta valoviikkojen valot säilyvät vielä tärkeän hetken.
Tässä kohtaa uskoimme kadun alla olevan lunta sulattavia sähkövastuksia, mutta ne eivät näyttäneet kovin toimivilta.





sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Lastenoikeuksien päivä

Oli 20 marraskuuta, jolloin vietettiin Lastenoikeuksien päivää. Nykyään sitä vietetään monin tavoin sivistyneessä maailmassa. Torilla oli juuri ollut sirkusryhmä, joka heilutteli tulisoihtujaan.
Ajattelin tämän ryhmän olevan suorastaan pelottava esitys lapsille, mutta minä en ehkä ymmärrä enää kaikkea. Tulisoihduilla tehtyä esitystä ehdin nähdä hetken, ja se oli kyllä upeaa.

Paikalla oli myös majoja, joissa oli lasten piirustustöiden näyttely.


Ne olivat jänniä kuvia, joiden merkitystä voi tietenkin vain arvailla.
Lasten oikeuksien puolesta on syytä tehdä töitä täällä valtavien tuloerojen maailmassa, jossa vieläkin köyhät ihmiset myyvät lapsiaan vaikka orjuuteen.
Monet tietävät, että asioille voisi tehdä jotakin ja auttavat uupumatta heikompiaan. Usein he ovat itsekin köyhiä, sillä köyhä auttaa köyhää, mutta rikas samaan aikaan tuhoaa itsensä syömällä liikaa.




lauantai 26. joulukuuta 2009

Syksyn muistoja

Minulle oli vielä jäänyt muutamia syksyisiä valokuvia. Tässä kuvassa syyssateen liiskaamat vaahteranlehdet tuli ikuistettua ennenkuin ne peittyivät lumen alle.
Bussipysäkillä varis oli huomannut sinappisen makkarapaperin ja tuli sitä tutkimaan.
Varikset ovat oivallisia jätepoliiseja, mutta tuskin ne ilman ihmisen apua täällä talven yli selviytyisivät.


Tässä kuva Kaakinmaan Koulukadulta. Taustalla vanhoja ja arvokkaita rakennuksia.


Sitten löytyi vielä kuva, paikasta jonka monet vähäosaiset tunnistavat helposti. Itse en ole joutunut täällä käymään, sillä täällä jaetaan sosiaalista apua kansalaisille. Paikka on kuten kuvasta näkyy hieman rapistunut, sillä kaupunki kuten kansalaisetkin kiemurtelee laman alla tuskissaan. Kaikilla on tulevaisuus epävarmaa, mutta tiedän ettei kaikilla ole edes lämmintä kotia puhumattakaan joulukinkusta.
Mutta elämä jatkuu, ja silloin on myös aina toivoa.