keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Lossilla






Lauttakuljetus Kustavista Ahvenanmaalle lähtee säännöllisin väliajoin.
Kuvassa on toki hiljainen hetki.
Lauttaan pyrkivää liikennettä ei ollut.


 Ahvenanmaa on tästä paikasta katsottuna aika lähellä.
Taustalla näkyvät saaret ovat jo Ahvenanmaan puolella.


Sitten oli myös pienempiä losseja,
 kuten tämä jolla sitten menimmekin saaresta toiseen.
Nimet vaan eivät jääneet mieleen.


Vähän sivummalla näkyi kalankasvatusaltaita.
Siinä vedessä olevan altaan päällä on automaattinen ruokintalaite,
 joka annostelee ja ruokkii kasvatettavat kalat automaattisesti.


Ohjeita ja opastusta ennen lossia.


Joukko autoja oli jonossa odottamassa.
Saaristolaisille asukkaille tämä on varsin jokapäiväistä touhua.


Lossi tyhjenee nopeasti ja täyttyy jälleen.
Sama toistuu aina uudelleen.
Mukavaa touhua maakravulle joka näkee losseja vaan kerran viidessä vuodessa!





Ei kommentteja: