maanantai 6. lokakuuta 2014

Juurakkometsän tarina


Lähtiessäni tutkimaan Törön mäkirinnettä tarkemmin häiritsee matkaani jo alkutaipaleella tämä metallinen, kallioon lujasti upotettu risti?
Mikähän on tämän tarkoitus?
Isompien teiden varsilla on tällaisia ristejä  muistomerkkeinä vuosien varrella tapahtuneista onnettomuuksista.
Tämä risteys on niin  pieni, että auton alle olisi voinut jäädä esimerkiksi kissa tai koira?

Ilta-aurinko paistoi jo aika matalalla, joten nyt olikin hyvä hetki kuvata isoja puiden runkoja niiden tyvestä.
Törön mäessä on kilometrikaupalla sata vuotta sitten rakennettuja juoksuhautoja, joiden reunoilta jo kasvaa jykeviä puita.


Venäjän tsaari uskoi liittotuneiden kykenevän maihinnousuun ja ryhtyi rakennuttamaan noin sadan kilometrin etäisyydelle meren rannasta massiivista linnoitusta.
Jälkiä tästä linnoitusalueesta on runsaasti muuallakin Ähtärissä.


Sota ei sitten ihan niin mennytkään kuin tsaari oli suunnitellut.
Törönmäen juoksuhaudat, varastot ja korsut jäivät kokonaan ilman käyttöä.
Tsaarikin menetti virkansa ja uudenlaiset  tapahtumat yllättivät tsaarin ja hänen neuvonantajansa.


Vallankumouksen pyörteissä Suomikin itsenäistyi ja kansalaissodan melskeet eivät yltäneet Ähtäriin juurikaan.
Vaikka Tuomarniemen sotaintoiset johtajat teloittivat täälläkin ison joukon paikallisia torppareita.


Mutta rinteillä kasvavat puut ja juurakot kertovat elävästi tämän kaiken.
Sata vuotta näkyy sammaleena alueelle  rakennettuna uutena asutuksena.
Yritämme kuitenkin yhdessä säilyttää tätä luonnossa  näkyvää vanhaa tarinaa.


Tässäkin valtava koivu kasvaa juoksuhaudan pohjalta.
Se ponnistaa jäkäläisen runkonsa avulla yhä ylöspäin!
Vieressä on valaistu ja hyvin hoidettu pururata, jossa paikalliset keski-ikäiset, nuoret ja vanhat ihmiset kuntoilevat innokkaasti.


On näitä puita jo vähän kaadettu poiskin.
Muuten ihmisten viihtyisyys olisi uhattuna.
Toivottavasti kuitenkin alueen historiallinen merkitys tutkittaisiin yhä paremmin ja säilytettäisiin tuleville sukupolville nähtävyytenä.


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Pakkasyön jälkeen


Yö oli lokakuun alkaessa vähän kylmä.
Autojen ikkunat olivat paksussa jäässä ja nurmikko valkoisen kuuran peitossa.

Pihan luonto ei kuitenkaan vielä häiriintynyt.
Aroniamarjat näyttivät yhä herkullisilta, varsinkin kun jääkaapissani on purkillinen juuri tästä pensaasta kerättyä hilloa.
Kiitos energisten naapurien!


Nämä ruusunmarjat taas löytyvät sisäpihaltani.
Nekin vaan tykkäävät pikkupakkasesta.
Niiden vitamiinit ovat aina jääneet keräämättä talteen.
Voisi niistä kuivattaa helposti esimerkiksi teetä syksyn flunssan varalle.

Pihamme on nyt tosi kaunis kun se kylpee aamuauringon säteilyssä!


Vaan pieniä pakkashelmiä näkyi yhä puiden lehdillä.


 Lähipäivinä varmaan puut tiputtavat yhä enemmän lehtiä ja pihan ahkerat ihmiset ryhtyvät ankaraan työhön.
Lopulta ne päätyvät muovisäkeissä vietynä paikalliseen jätteenkeräyspisteeseen.