keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Sinitiainen


Uusia viehättäviä kuvia sinitiaisesta. Laitan näkyville vaikka niitä on talven mittaan tullut esiteltyä vähän väliä.


Kesti kauan ennenkuin uudenlainen talimakkara maistui. Monta viikkoa sitä ujosteltiin.


Kovien pakkasten voittamiseksi linnut tarvitsevat energiaa jota talissa on runsaasti.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Lunta ja jäätä


Onneksi on se aika talvesta jolloin  katsomme kohoavia lumikasoja innolla koska ne pian ovatkin jo historiaa.
Aurinko paistaa päivällä ja maisemat ovat ihan kauniita.


Jossakin katoilta valuu isoja jääpuikkoja. Tässäkin voi odottaa niiden   pian ylettyvän maahan asti.


Vielä on kuitenkin maa valkoinen ja hiihtokelit parhaat!

lauantai 25. helmikuuta 2012

Onnellinen kesä


Lähes jokainen blogintekijä asettaa esiin nyt lumikinoksia ja jääpuikkoja. 
Päätin tehdä poikkeuksen ja palata raikkaaseen kesään edes tämän yhden kerran.


Näin hienoja ruusuja et tänään löydä parhaastakaan kukkakaupasta!


Voin kuitenkin lohduttaa kaikkia lukijoita. 
Kevät etenee vauhdilla ja pian on maa kirjavanaan uusia kukkasia!


Silloin riittää lyhythihainen paita, shortsit ja aurinkolasit!


Voi myös halutessaan poimia maukkaita marjoja suuhunsa!
Elämä on pelkkää hymyä.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Hervannassa


Poikettiin iltapuhteella Hervanta-nimisessä paikassa. 
Hervanta on Tampereella sijaitseva vilkas liikekeskus.
Siellä on runsaasti asukkaita koska sinne on rakennettu kerrostaloja  maahanmuuttajille sekä opiskelijoille.
Hervannassa näkee kaikenrotuisia ihmisiä runsaasti ja ihmiset ovat hyvin sopeutuneet siihen.


Odottelimme ystäväni kanssa bussia, joita päivällä kulkee usein mutta illalla vähän harvemmin.


Hervanta on rakennettu etupäässä 1970 luvulta alkaen.
Se oli kaupunginjohtaja Pekka Paavolan kunnianhimoinen brojekti.

  Tänään ei voisi Tamperetta kuvitellakaan ilman Hervantaa.
Nykyään ihmiset myös viihtyvät täällä.

Lunta vaan oli kovin paljon ja liikkuminen hankalaa.
Ylhäällä seitsemän veljen talot on tarkoitettu seniori-ikäisille asukkaille.


Monet Hervantalaiset pitävät autojaan valtavassa maanalaisessa pommisuojassa. Siksi kaduilla on autoja vähemmän.



tiistai 21. helmikuuta 2012

Metsolassa


Vanhempi tyttäreni miehensä kanssa muutti hiljakkoin uuteen kotiin.
Nykyään tehdään talojakin jo tehtaissa.
Tehtaassa tämäkin talo tehtiin ja tuotiin paikalle kuorma-autoilla kuudessa osassa.  Pystytys oli kaikkineen vain viikon homma.
Kuvasta kuitenkin näkee miten tilava olohuone on.


TV-nurkkaus.


Halot kuuluvat tärkeänä osana lämmitysjärjestelmään.


Suosittu kuva-aihe löytyi monesta paikasta.


Ilmaa kierrätetään koneellisesti ja takka on kovassa käytössä.


Ikkunalla  oli taas sama aihe metso jota koira haukkuu.


Uunin kylkeen oli myös istutettu kivinen metso.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Riistakameran kuvia


Vanhempi tyttäreni asuu nykyisin Köyliön Voitoisissa ja hänen miehensä on innokas metsästäjä.  Metsästäjät haluavat tarkasti seurata tapahtumia luonnossa.
Siksi Hänellä on ollut useita vuosia omalla metsäpalstalla riistakamera, jossa on liiketunnistin.


Kun näin kuvat huomasin niiden joukossa aika hyviäkin ja siksi sain luvan valita niistä parhaita ja ne parhaat ovatkin varsinaisia helmiä.


Jäniskin on poikennut maistelemaan suolakiveä, jota lienee tippunut ylempänä olevasta möhkäleestä.


Pimeänä syksy-yönä hirvi äiti vasoineen on lähtenyt tutkimusretkelle.


Aamuvarhaisena kesäpäivänä jolkotteli paikalle pulska peura.


Mitähän se tupsukorvainen ilves on paikalta hakenut?


Riistakameralla on tullut varsin onnistuneita luontokuvia kohtuullisen pienellä vaivalla.
Kiitos vävylle siitä kun sain käyttää näitä kuvia blogissani!

torstai 16. helmikuuta 2012

Talviset tintit


En vain sitten malttanut jättää näitäkään kuvia piiloon, kun tintit ovat niin viehättäviä otuksia.
Niissä on juuri sitä energiaa jota itseltäni puuttuu. Ne lennähtelevät sekunneissa paikasta toiseen ja käsittelevät siemeniä uskomattomalla taidolla.


Kovallakin pakkasella on saatava energiaa.  Mukava kun vieressä on naru jolle voi istahtaa.


Pakkanen sattui kuvanoton aikaan paukkua. Onneksi on talvi paremmalla puolella.

Toivottavasti ne tulevat vaan talvella, muutoin ei pyykinkuivatus onnistu.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Auto paloi pihassa.


Oli oikea tulipalopakkanen. Urhoolliset ovenvaihtajat  tekivät hommiaan.  Kuulin ikkunan läpi jotain kiihtynyttä puhetta ja kurkistin ovesta.  Pihassa paloi korjausmiesten autokorjaamolta vaihdokkina ollut pakettiauto.


Pian saapui paloauto paikalle.


He sammuttivat tulipalon rauhallisin ammattimiehen  ottein.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Koukkuniemi


Koukkuniemi on toisinaan saanut kyseenalaistakin julkisuutta vanhusten hoidossa, mutta  kyllä siellä nykyään on ihan hyvä palvelutaso. 
Usein Koukkuniemeen tullaan vasta silloin kun ei enää kyetä kotihoitoon ja silloin tarvitaan runsaasti hoitohenkilökuntaa.


Tampereen kokoinen kaupunki tarvitsee paljon tiloja vanhuksille.


Koukkuniemi on rakennettu vanhan kartanon luonnon kauniiseen maisemaan.


Gustaf Ahlgrenin testamentin ansiosta on tämä laaja vanhainkoti saanut alkunsa. Ahlgren oli monipuolinen liikemies, joka rikastui teollisesti nopeasti kehittyvässä kaupungissa.

Tästä kuvasta näkee minkälainen rakennuskolossi Koukkuniemi on.





Koukkuniemen pulut   eivät olleet mitään linssiluteita, joten päädyin ottamaan tämän pulukuvan keskustorilla.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Talvista Tamperetta


Toivon lukijoilta ymmärtämystä kun aina valokuvaan Tampereen tuomiokirkkoa, mutta kun se on  eräs Suomen kauneimpia rakennuksia, niin kamera ponnahtaa esiin ikäänkuin tahtomatta aina ohikulkiessa.



Upea rakennus on myös Ortodoksinen kirkko.  Kerrotaan sen olleen sisällisodassa 1918 erityisen vihan kohteena. Silloin se kuitenkin pian onnistuttiin korjaamaan jopa niin hyvin ettei vaurioita enää huomaa.


Tänään Tampere elää ja voi hyvin.
On modernia ja vanhaa Tamperetta rinnakkain. 
Näin tietenkin täytyykin olla.


Tänään valitaan uusi Presidentti meille kuudeksi vuodeksi.
Tapahtuma on ajoittunut sopivasti juuri Runebergin päivälle, joten on siinä ainakin kaksi syytä nostaa liput salkoon.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Hämeensilta


Oli kovin harmaa päivä ja satoi lunta.  Pitkästä aikaa olin taas keskellä kaupungin meteliä ja metästäjäpatsas Hämeensillan kupeessa seisoi yhä tukevasti.


Tillikan terassi odotteli kevättä samoin kuis Tammerkosken partaalla tepastelevat sorsat.  Tuskin osasivat odottaa ihan näin kylmiä pakkasia kuin nyt on ollut.


Tampere on kaunis kaupunki kesällä ja talvella.