tiistai 18. joulukuuta 2012

Ahnaat ahmatit


Eläinpuisto on auki myös talvella.
Sisääntuloportin läheisyydessä jyllää kaivinkoneita ja lipunmyynti tapahtuu hotelli Mesikämmenen aulassa.
Pohjoisen alueen lajit kuten ahma olivat pienessä pakkasessa virkeästi liikkeellä varsinkin kun ne olivat juuri saaneet ruoka-annoksensa.

Ahmojen viimekeväiset pennut ovat kasvaneet aikuiseen kokoon, mutta mieleltään ne ovat vielä leikkisiä ja touhukkaita lapsia.


Lihapaloja kuljetettiin ympäriinsä ja kätkettiin yhä uudelleen.


Ahmat ovat leikkisiä ja hyvin vilkkaita eläimiä.
Vapaana luonnossa niitä vihataan erityisesti poromiesten piirissä, mutta eläinpuistossa niitä suorastaan rakastetaan ja niiden pennuilla on kysyntää eri eläinpuistoihin.


Sää oli kylmä ja talvisen hämärä, mutta valkeassa lumessa nämä ahnaat ahmatit erottuivat hyvin.

Ei kommentteja: