tiistai 15. toukokuuta 2012

Tavastex -12


Hämeenlinnasta on muodostunut pikkuhiljaa oikea keräilijöiden Mekka. 
Koko kaupunki on pullollaan viehättäviä kirpputoreja ja niissä on runsaasti tarjolla kokeneillekin keräilijöille sopivaa tavaraa.
Hämeenlinnan Postimerkkikerho täyttää 75-vuotta.
Samaan aikaan oli sopivaa  järjestää tämä viiden vuoden välein jo perinteeksi muodostunut näyttely.
Paikaksi oli valittu Hämeenkaaren urheiluhalli.


Paikalle oli saapunut myös runsaasti kauppiaita.


Käytävän sadoissa vitriineissä on kuvattu erilaisten postimerkkien tyyppejä.
Lisäksi myös postikorteilla oli rakennettu hauskojakin kokoelmia, mutta oli myös paikkakuntakohtaista  mielenkiintoista historiaa.


Hämeenlinnan kerho oli taas kunnostautunut, mutta toki lähialueella on muitakin kerhoja, jotka yhteistoiminnassa julkaisevat myös omaa laadukasta kerholehteä.


 Näyttely oli toki kolmipäiväinen tapahtuma, josta vietin vain yhden perjantain nähdäkseni monia ystäviä, ostaakseni kortteja ja tutkiakseni näyttelyn kokoelmia.

Jaana Aalto oli piirtänyt näyttelyä varten kortin ja myös omakuvamerkkiä myytiin kävijöille.

4 kommenttia:

Okariina kirjoitti...

Voi että! Hieno juttu, varmaan ihana reissu. Kateellisena Outi

Sulo Heinola kirjoitti...

Outi Kaarina
Olen käynyt Tavastex-näyttelyssä joskus aikaisemminkin. Syksyllä on Hämeenlinnan verkatehtaalla jokavuotinen postikorttitapahtuma, jossa olen muutaman kerran käynyt.
Matka on nykyään vähän pitkä.

ritvaliisa kirjoitti...

Oli todella upea ja mielenkiintoinen näyttely. Hienosti olet kuvannut, Sulo,olen itsekin vähän kuvassa yllätyksekseni. :) Harmitti, kun en voinut mennä toisena päivänä, sillä aikani siellä oli rajoitettu.

ritvaliisa kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.