torstai 4. marraskuuta 2010

Västeråsin tuomiokirkko

Matkamme kuva-aiheet ovat vähenemään päin, mutta jotain tuli kuvattua ihan loppuun saakka.
Ennen bussimatkaa satamaan saimme tutustua paikalliseen tuomiokirkkoon.
Olin ollut siellä joskus jo vuosia sitten Suomalaisen seurakunnan tilaisuudessa, mutta nyt katselin mahtavaa kirkkoa ikäänkuin uusia silmin.
Vain seuralaiset pääsevät usein kuvaan kun kuvaaja on toisella puolen kameraa.
Huomasin itseni hyvin pieneksi valtavan kirkon edessä joka ei sopinut kuvaan etupuolelta.
Ruotsalainen ylimys niiltä ajoilta kun Suomikin oli vielä Ruotsia.
Sisäänkäynti kirkkoon oli auki.
Ympärillä oli ikivanhoja tiiliaitoja.
Niitä oli koristeltu monimutkaisin ornamentein. Västerås on vanha ja kaunis kaupunki Mälaren järven rannalla.
Tämä kiviaita oli varmasti vielä paljon vanhempi.
Kivi säilyy ikuisesti sukupolvelta toiselle.

Ei kommentteja: