sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Tampere talossa

Varjot olivat jo pitkiä kun menimme Tampere-talolle ilmainen pääsylippu taskussa. Siellä tiesimme kaupungin sinfoonisen orketerin lisäksi oleva muitakin esityksiä.
Taide sinänsä on minua kiinnostanut aina, mutta musiikin suhteen olen ollut kevytkenkäinen ja jäänyt näin monesta nautinnosta paitsi.
Myös tämä taivaan lintunen käveli lähinurmikolla. Sitä ei luokitella edes linnunlaulun tähtikaartiin kuten sen lähisukulainen Mustarastas.
Se on kuitenkin elävä todiste siitä, että pahalla äänellä pärjää parhaiten.
Itse esitystä ei saanut kuvata, mutta väliajalla otin kameran näyttääkseni millainen huone on tämä Tamperetalon suuri sali.
Käytävällä oli mahdollisuus nauttia pientä välipalaa ja seurustella tutttujen kanssa.
Paikalla oli myös vieraileva orkesteri ja lopulta heidän yhteisesityksensä oli mielettömän upea.
Mainittakoon että esitystä johti nainen.

2 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

Muutamana keväänä olen käynyt talossa järjestetyssä filosofiatapahtumassa.

Sulo Heinola kirjoitti...

Minäkin käyn aika harvoin milloin missäkin merkeissä, mutta olen huomannut että siellä on hyvä akustiikka.