tiistai 15. syyskuuta 2009

Buddalaisten kulkue

Vanhan kirkon edestä oli juuri lähtenyt mielenkiintoinen kulkue.
Soittaen ja laulaen se siirtyi Koskipuistoon. Kulkueen keskellä kannettiin jotain outoa koristetta.

Maailma on sillä tavoin pienentynyt, että kaikkialta maailmasta tulee uusia aatteita ja uskontoja. Buddalaisia munkkeja ja nunnia huomasi usein kävelykadulla näin kesällä.


Seremonian jälkeen kulkue lähti paluumatkalle keskustorille.



Etummainen porukka esiintyi näyttävästi, ja oli täynnä uskon hurmaa.




Näytti kuin kannettavassa koristeessa olisi ollut jotain ruokaa. Vaikka kulkue oli sangen näkyvä, niin en nähnyt isommin kenenkään sitä protestoivan, mutta uteliaita oli runsaasti.






Ei kommentteja: