keskiviikko 19. elokuuta 2009

Vasamalampi

Mistähän lienee lampi nimensä saanut? Lampi on pieni ja mutainen. Se on yhteydessä Ähtärinjärveen pienen puron kautta, ja siellä on myös kaloja. Rannoilla kasvaa kaislaa ja lumpeita. Kahdellakin eri mökkinaapurilla on maa-alue lammen rannalla.
Sattui sopiva sää hyville valokuville.

Mökkinaapuri on rakentanut pienen idyllisen saunan lammen rannalle.


Saunan viimeistely oli vielä vähän kesken, mutta sain kuulla, että ulkopuolelta lämmitettävä kiuas oli antanut hyvät löylyt.



Vielä kerran ojensin kameran linssin autereiselle lammelle.
Korvassa inisi hyttynen, ja sammakko hyppeli laiturin vieressä.





2 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Ihanan levollisia maisemakuvia. Hyttysen ininän voi ihan kuulla.

Sulo Heinola kirjoitti...

Nämä ovat näistä mökkimaisemista osa. Toinen osa on juurineen myydyt metsät ja maisema täynnä syviä kuoppia.