perjantai 28. elokuuta 2009

Vääräkosken tehdas

Vääräkosken kartonkitehtaan perusti 1898 G.A. Lönnqvist, ja se toimi kartongintuottajana tasan sata vuotta, kun 1989 se ajautui vararikkoon. Tehdas valmisti ruskeaa pinkopahvia ja
valkaistua Vääräkosken kartonkia käytettiin mm. klubi tupakka-askien rasioihin. Minäkin kävin hakemassa A 4 kokoisia piirustuspahveja monta kertaa. Tehdas oli merkittävä työllistäjä. Siellä oli enimmillään yli 60 työntekijää, ja välillinen vaikutus teki Vääräkosken kylästä lähes vauraan.
Taustalla näkyvät Vääräkosken tehtaan rakennukset alajuoksulta päin. Uuden turbiinin asennukseen on kuulunut alajuoksun ruoppaus.
Tässä saunassakin olen joskus saunonut. Se oli tehtaan henkilökunnan käytössä, mutta myöhemmin kyläyhdistys on sitä kunnostanut.

Alajuoksulla veden pintaa on mielestäni selvästi alennettu. Ehkä näin saadaan enemmän koskesta irti energiaa. Kävelysilta on kiitoksen arvoinen asia.


Vanhassa uomassa on vielä rakennus, jonka etu puolella oli turbiini ja takapuolella mylly.




Tehtaan rakennukset avat suojelupäätöksen alaisia, tässä sijaitsi kunnossapidon puoli. Alkuperäinen tarkoitus upealle rakennukselle on tuntematon.




Yläjuoksulla on edelleen yksinkertaisella lankkumenetelmällä säädelty pato.





Vanha uoma on lähes tyhjillään, mutta tarvittaessa sitä myöten voi yhä ohjata vettä.






Nämä olivat niitä lapsuuteni onkimaisemia. Monenlaiset kalat nousivat ylös. Taustalla heti mutkan takana on Kaijan silta.







Kartongin kuivauskone sijaitsi tässä matalassa osassa rakennusta.









2 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Nuo vanhat tehdasmiljööt ovat mielenkiintoisia paikkoja. Kertovat omalla tavallaan eletystä elämästä.

Sulo Heinola kirjoitti...

Silloin joskus oli Vääräkoskellakin kolme kauppaa, nyt ei yhtään. Minulle nämä ovat olleet nostalgisia muistoja.