Peräseinäjoen kirkko

Peräseinäjoki kuuluu nykyään Seinäjokeen, mikä varmaankin ihan järkevä yhdistelmä mutta kirkko on yhä Peräseinäjoen kirkko.
Kaunis ja valoisa puukirkko ihan keskustassa.
Täältä oli mummoni kotoisin ja hänelle on ollut paikka hyvinkin tuttu vaikka hänen uskonsa oli paremminkin Helluntaiherätyksessä.

Vaivaispoika seisoi juhlallisesti pääoven vieressä.

Tässä kirkon kaunista kiviaitaa. Kiviaidan päälle oli istutettu pieniä kukkasia ja viherkasveja. Takana oli kaunista kirkkopuistoa muistomerkkeineen.

Kurun kirkko

Virroilta kiemurtelee läpi erämaiden pinnoitettu tie Kuruun ja siitä se jatkuu kohti Tamperetta loppumatkasta  isontuen yhä paremmaksi.
Kurun kohdalla oikealla puolella näkyy tummanpunainen kaunis puukirkko.
Ajettiin auto vasemmalla puolella olevan Siwan pihaan ja sieltä käveltiin kulkemamme maantien alikulkutunnelin kautta kirkolle.

Kurua ei virallisesti enää ole vaan kuntaliitoksen  tuloksena se on muuttunut Ylöjärveksi.
Vaan onhan se vielä taajama jossa yhä on kirkko paikoillaan.

Kuru tunnetaan maailmalla erikoisesta pallokuvioisesta kauniista graniitistaan joka on kuitenkin rauhoitettu.

Kuru on kuitenkin kiviveistämöiden taajama.

Osaaminen näkyy hyvin kirkon kiviaidassakin.

Näillä seuduin oli lähes kaikilla seurakunnilla kirkkovene reitti, jolla  ihmiset tulivat kaukaakin vesistöjä pitkin kuuntelemaan sanaa.

Kirkkoveneitä säilytetään yhä näkyvillä.

Kurussakin oli asia huomioitu.

En tiedä kuka  tämä Isak Salenius oli?

Hän oli syntynyt 1799 ja kuollut 1872.

Kirkkoon voi tulla helposti luiskaa myöten vaikka pyörätuolissa.

Ei ole korkeita portaita mikä mahdollistaa vanhojenkin ihmisten sisääntulon.

Valitettavasti sisälle emme ystäväni kanssa päässeet tällä kertaa,

joten tutustuminen jäi vähän pintapuoliseksi.

Kirkko on rauhallisella paikalla, mutta kuitenkin sillätavoin asutuksen lähellä että se ehkäisee ketään tekemästä ilkivaltaa.

Soinin kirkko

Kesän kuluessa olen poikennut tutustumassa lähialueen kirkkoihin, joten seuraavissa blogeissa haluan esitellä niitä ottamieni valokuvien avulla.

Kuvassa Soinin kunnan kaunis kirkko.

 Kirkon  sisätiloissa penkit ovat melko tavalliset.

Vaivaisakkaa jo esittelinkin toisessa blogissani.

 Alttaritaulu on erittäin vaikuttavan näköinen.

 Sankarihaudoilla kasvoi kauniit kukkaset. 

Kaikenkaikkiaan Soinin kirkko oli hyvinkin tutustumisen arvoinen.

Piha oli hyvin hoidettu ja muistomerkit kertoivat jotain historiastamme.

 Nälkävuosina 1866-1868 kuoli 354 Soinilaista nälkään ja puutteellisen ravinnon aiheuttamiin sairauksiin.

  

Karhujen leikkiä

Nämä karhut eivät ole enää pentuja vaan ne 3-vuoden ikäisinä ovat lähinnä karhujen nuorisoa.
Ne ovat isokokoisia, mutta vielä erittäin touhukkaita ja pirteitä.

Tässä pieni valokuvakertomus  niiden leikeistä.

Monet leikit tehdään rengaskeinussa.

"Mitä siellä alhaalla touhuat?"

"Täällä on hyvät näköalat."

"Hyvä kun kerroit, pääsen sinne minäkin."

"Taitaa tulla vähän ahdasta?"

Valkeinen

Valkeisen talo sijaitsi jo nuoruudessani  tällä korkealla mäellä lähellä kirkasvetistä Valkeisjärveä.

Myöhemmin ovat ihmiset kehittäneet täällä uusia elinkeinoja itsensä elättämiseksi.  Hyväkuntoinen tiilinavetta siis sai jatkaa elämäänsä lomakeskuksen ravintolana ja toimistona.

Vanha puu on kaadettu, mutta valtava juurakko jätetty pihan koristeeksi.

Houkutuksia turisteille on kaikenlaisia, mutta lampaat syövät hyödyllisesti pihan ruohikkoa.

Käveltiin lähelle upeaa rantasaunaa. Vastaan käveli sekä kotimaisia että ulkolaisia lomailijoita.

Jokin pörähti ilmassa ja laskeutui tielle. 

Sittisontiaisia näkee nykyään aika harvoin!

Tien vierustalla oli makeita mansikoita runsaasti.

Varmasti hieno lomakohde myös kotimaiselle perheelle!

Albiinot

Kovin harvoin olen poroja nähnytkään, mutta sitten tulee eteen ihan valkoinen poro!

Kyllä siinä joutuu silmiään hieromaan ja neulalla pistämään takapuoleen ennenkuin uskoo.

Albiino poro asuu Ähtärissä Loma Valkeisen aitauksessa kaikkien turistien nähtävänä.

Huomio kiinnittyi pieneen kimalaiseen, joka oli myös aika valkoinen olemukseltaan.

Olisiko ollut albiino  kimalainen?

Tampereelta nääs...

Eräänä vuonna kauan sitten edessä oleva maisema oli kuvattu postimerkkiin.

Myöhemmin se  tuli minulle tutuksi kun olin tässä töissä 17v.

Tää onkin nääs sitä perus Tamperetta, Tempon talo ja Hämeen silta.

Tässä talossa oli ravintola Tillikka. Siellä tutustuin moniin ihmisiin. Elämäni kosteat ajanvietteet kuitenkin hylkäsin ja nykyisin käyn vaan talon kuivalla puolella teatterissa.

Tammelantorin kello oli ehtinyt jo iltapäivään.

Pesuauto kulki laiskasti penkkien välissä.

Terveisiä vaan Tepivaarille joka kirjoittelee ahkerasti historiallisesti arvokkaan Näsilinnan korjaamisen puolesta. 

Linna on rapistumassa ja sen säilyttämiseksi tarvittaisiin pikaisia toimenpiteitä.

Särkänniemi oli jo hiljainen kun Näsijärvellä risteilevä laiva saapui Mustanlahden satamaan.

Näsinneula rakennettiin 1970- luvun alkuvuosina ja siellä se nyt kököttää.

Tallinpihan suosio on lisääntynyt. Kesäisinä päivinä siellä voi helposti poiketa.  Paikalla on erinomainen kahvila ja toimivia kioskeja.

Kuvassa ulkolainen pienryhmä esitti hienoa musiikkiohjelmaa.

Joen rannalla

Tulimme ystäväni kanssa luonnonkauniin joen rannalle.

Onneksi tiessöä ennen siltaa oli vaatimaton levennys johon saattoi pysäköidä auton. 

Ulpukat kelluivat veden pinnalla.

 Kovin reikäisen näköisiä olivat.

Joen penkerellä kasvoi  upeita vehkoja.

Rannalla kasvoi ikivanhoja mäntyjä.

Oksissa kasvoi runsaasti naavaa.

Paikoitellen joki leveni ja mataloitui ja rehevä ruoko pääsi kasvamaan isona lauttana.