tiistai 27. syyskuuta 2011

Lisää luontokuvia


Syksy on tullut sateineen ja ampiaiset etsivät ruokapaikkoja ahkerasti.
Rikkinäisestä kuoren kohdasta ne tunkeutuvat kiinni herkkuihin kuten kuvasta näemme. Sain kipeän piston ampiaiselta, kun se yritti ryömiä kellonhihnan alle ja ahdistuneena tietenkin pisti.


Mökkitiellä olin nähnyt näitä lintuja jo aikaisemmin.
Sitten kerran laitoin kameran valmiuteen ja auton ikkunasta kuvasin näitä muhkean kokoisia kanalintuja.
Uskoin niiden olevan metsoja joiden tappelua onnistuin häiritsemään.


Onneksi nämä hämähäkit ovat pieniä ja ihmiselle harmittomia ainakin meillä Suomessa.
Tämä ristihämähäkki kulkeutui pyykin mukana kylpyhuoneeseen.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Luontokuvia


Kalapaikkani läheisyydessä on laaja varastoalue joka on aidattu ja siitä johtuen joitakin luonnonvaraisia eläimiä tapaa usein juuri tämän tien paikkeilla.
Tämä kyy oli varmasti jähmettynyt paikoilleen siksi ettei sitä nähtäisi.  Takaisin palatessa se oli kuitenkin häipynyt paikalta.


Saman tien varrella seuraavalla kerralla oli oikein iso ja leveä rontti.
Kun  se huomasi että otan valokuvaa se luikerteli piiloonsa.
Huomasin että saman alueen käärmeillä oli iso väriero.
Olen jostakin lukenut että ruskeahkot ovat  naaraita  ja mustat koiraita.


Tämä otus taas oli paljon pienempi.  Se ryömi vesisateen kostuttamassa hiekassa kovin orpona etsien vihreää ruohikkoa.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Mini-Tavastex

Hämeenlinnan vanhalla Verkatehtaalla oli  jo perinteiseksi katsottava korttikeräily tapahtuma.
Olin nyt toista kertaa mukana kartuttamassa kokoelmiani ja täytyy sanoa aika hyvällä menestyksellä.
Paikalle oli saapunut runsaasti kauppiaita ja myös Hämeenlinnan Filatelistikerho oli näkyvästi esillä.

Paikka on näkyvästi esillä ja oli mukava nähdä sitä leppoisaa keräilyhenkeä jota näkee postikorttifanien piirissä.




Tässä Inge Löökin pöytä.  Taiteilija ei itse ollut paikalla juuri nyt, vaan kuvassa näkyy mukana ollut avustaja.
Inge Löök tunnetaan parhaiten  nauravista eukoista, joiden päätä ei pipo purista.


Paikalla oli myös muita Suomen kuuluisia korttien piirtäjiä.
"Omppu" Omenamäki on piirtänyt 1400 erilaista korttia ja niitä kerätään.


Paikka on Hämeenlinnan sydämessä. Pihan toisella puolella lainehti vesi ja takana näkyi kaupunkia.









 Vähän etäämpänä oli pitkä silta joka yhdistää Hämeenlinnan puoliskot yhteen.


Puolikesyt sorsat tarjosivat luonnosta vaihtoehtoa kulttuurille.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Aroniapensas




Aronia on pihlajan sukuinen pensas jossa on iso, musta ja maukas marja. Marja on terttuina jotka kokemukseni mukaan  irtoavat parhaiten tukevilla saksilla. 
Myös ampiaiset pitävät näistä marjoista ja niitä kannaakin varoa.


Toiset tekevät näistä erinomaista hilloa, joka sopii hyvin kaikkien ruokien mausteeksi.


Minä laitoin ne mehumaijaan.  Tästä ämpäristä irtosi 3 litraa tiivistemehua.
Sitten vaan kylmään kellariin ja tietenkin marjat voi aina myös pakastaa.
Aroniat ovat mukavan helppoja kerättäviä.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Kunniaa sankareille







Sukupolvi joka joutui uhrautumaan maamme itsenäisyyden puolesta ansaitsee kunnioitusta. 
Alueen reserviläiset järjestivät pyöräretken yhteyteen kunnianosoituksen sankarihaudoille.


Satuttiin ystäväni kanssa ihan vahingossa paikalle.


Pojat kansan urhokkaan järjestäytyivät maastopuvuissa sotilaalliseen kunnianosoitukseen.
"Aika velikultia" sanoisi Väinö Linna.

torstai 15. syyskuuta 2011

Romuvarastolla


Vanha avolavainen  auto kovissa pelleissä ja peilikin on paikallaan.


Työkalut ovat reilunkokoiset.


Joissain autoissa oli ehjät pellit. Usein ne ajokelpoisena jo viedään romutettavaksi kun tulevat vanhoiksi. 
Näistä löytyy myös lisäarvoa varaosina, joita myydään kovalla rahalla tarpeeseen.


Nämä vanteet ovat pyörineet aikansa.


Paremmat renkaat kuitenkin myydään vielä eteenpäin.
Hinnasta kannattaa tinkiä!

torstai 8. syyskuuta 2011

Kasvihuone mökillä


Keväällä ripeästi kasattu kasvihuone on naulattu 
vanhasta pintalaudasta.  
Siellä kasvaa  parissa säkissä tomaattia ja kurkkua.  Kurkku on tuottanut jo runsaasti hedelmää, mutta joku tuntematon otus  on verottanut suuren osan sadosta.


Parhaat kurkut ovat kauniita ja maittavia.


Mutta sitten on näitä järsittyjä?
Olisiko metsämyyrä ja myyräkuumeen vaara?


Monet kurkut olen heittänyt pois, mutta onhan niitä riittänyt myös ruokapöytään.

Tomaatteja on juuri kypsymässä runsaasti. Niitä ei ole verottanut mikään. Valitettavasti ne ovat kypsyneet kovin hitaasti.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Myllymäki


Junat pysähtyvät vielä Myllymäen asemalla, mutta liikenne on vuosien varrella vähentynyt. 
Mittavan kokoinen asemarakennus näyttää olevan melko kurjassa kunnossa, mutta jotain asutusta talossa on edelleen.


Myllymäellä asuu edelleen yritteliäitä ihmisiä, mutta väki vähenee ja muuttaa isompiin keskuksiin.


Vielä muutama vuosi sitten oli tässä Kallion kauppa ja asiamiesposti.
Nykyisin talossa myydään käsityötuotteita.
Asiamiesposti on Myllymäeltäkin lopetettu.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Säilöntäpuuhia


Syksy on tullut ja herukat on keitetty.
Mehu on makeaa ja vahvaa.  Sitä voi laimentaa raikkaalla vedellä.
Minä ostin uuden Mehumaijan. 
Se on tehty ruostumattomasta teräksestä ja kestää käyttöä.


Kukkaisten aika on ohitse.
Uskon että ne sopivat hyvin näihin säilöntäkuviin.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

torstai 1. syyskuuta 2011

Tuholaisia pensaissa


Onnettomaan kuntoon on mennyt veljeni pihassa tämä lumipallopensas. Läpikuultavan lehden pinnalla näkyy jokin kuoriainen.  Mitään toukkia ei näkynyt, joten ne varmaan olivat jo aikuistuneet ja vaihtaneet olomuotoaan.


Kovasti on ollut maittavaa makupalaa kun lehdistä on vain rangat jäljellä.


Muutaman metrin päässä on kuitenkin toinen pensas samaa lajia.
Ihme ja kumma? Tämä pensas on täysin kunnossa.


Tarkempi tutkimus paljastaa kuitenkin lehtien alapinnalla kirvoja, joita pienet muurahaiset käyvät lypsämässä.